lauantai 14. joulukuuta 2013

Jouluseimi tilauksesta pappi ystävälleni

Haipakkaa on taas menty eikä ole ehtinyt tänne raapustella mitään. Tekis niin mieli hypätä tästä oravan pyörästä ulos...

Käsityörintamalla työn alla on ollut jouluseimen hahmot pappi ystävälle Simanalaan...tai jonnekin Joroisten suunnalle. Suurin osa jo valmiina, vain härkä kokonaan tekemättä ja aasi on kasaamatta, täyttämättä, viimeistelemättä ja sillä ei ole jalkoja. Mutta eka satsi lähtee huomenna postiin ja loput kun valmistuvat. Ja kaikki tehty jämälangoista.

On se tuo koiranpentu harrastellu "käsitöitä"...tuntuu tykkäävän lankakeristä ja niitä on sitten muutama löytynyt hajotettuna pitkin olohuonetta ja keittiötä. Hauskaa on tuntunut olevan kun lankaa on juoksutettu ympäri keittiötä ja olohuonetta. Pitääkö sillekin laittaa puikot tassuihin ja opettaa kutomaan?

Isäntä on Israelissa työmatkalla ja mie oon tän viikon koittanu pärjätä itsekseni. Onneksi on noita aikuisiakin lapsia niin auttoivat minua viikolla kun makasin punkan pohjalla flunssan ja kuumeen kourissa. Joulu tulla jolkottaa ja mulla kaikki jouluhommat vielä tekemättä mutta ens viikolla pitää laitella kotia ja ruokia ja hoitaa siinä samalla sitten koiravanhusta kun menee kastraatioon maanantaina. Pakko leikata kun toisesta kulkusesta löytyi kasvain.

Alla kuvia jouluseimen väestä:


Jouluseimen väki


 Seimen väki vähän lähempää


 Seimen väki vähän lähempää


Jeesus lapsi


Maria


Joosef


Enkeli


Paimen


Paimen


Pikkupaimen

Itämaan tietäjä


Itämaan tietäjä


Itämaan tietäjä


Näiden pitäs olla lampaita mutta nää näyttää kyllä enemmän jänöiltä ja hiiriltä...pitää ehkä vielä vähän huovuttamalla kokeilla saada lampaan näköiseksi.


Itämaan tietäjien lahjat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!